(Urtica dioica) eli isonokkonen on polttavalehtinen monivuotinen luonnonkasvi, jonka lehtiä voidaan käyttää ruokana pinaatin tapaan sekä teenä. Kerätään keväällä ennen kukintaa. Nuorta versoa voidaan hyödyntää juuristoa lukuunottamatta. Ruoanlaittoon nokkonen kiehautetaan lyhyen aikaa.
Nokkonen (Urtica dioica) eli isonokkonen on polttavalehtinen monivuotinen luonnonkasvi, jonka lehtiä voidaan käyttää ruokana pinaatin tapaan.
Kerääminen[edit | edit source]
Jo varhain keväällä voi kerätä nokkosenversoja, jotka eivät polta vielä käsiä kerättäessä. Myöhemmin kerääminen nopeutuu ja helpottuu, kun kasvi on kasvanut isommaksi. Nitraattipitoisesta maasta ei kannata kerätä ravinnoksi (lannoitteeksi kyllä). Nitraattipitoista maata on mm. paikoissa, jonne on kaadettu lantaa tai virtsaa, eli käymälöiden ja navetoiden lähellä. Kannattaa kerätä myös mieluummin mahdollisemman pitkän aurinkoisen jakson (n. kolme päivää) jälkeen, koska nokkonen kuluttaa nitraatteja aurinkoisella säällä, jolloin nitraattipitoisuus vähenee. Kerääminen on melko vaivatonta ja nopeasti saa kerättyä suuriakin määriä nokkosta. Kasveista tällöin kannattaa kerätä pääosat, joissa lehtiä on paljon, sekä lehdet varsista jos haluaa. Kerääminen tulisi tehdä ennen kukintaa.
Ruoanlaitto[edit | edit source]
Tuoreet nokkosen lehdet kannattaa kiehauttaa kiehuvassa vedessä eli ryöpätä, jotta saadaan pois polttiaiskarvoissa oleva muurahaishappo. Kiehauttaessa lähtee kuitenkin pois myös hyödyllisiä ravinteita, joten kiehumisajan ei ole hyvä olla kovin pitkä; pelkkä kastaminen kiehuvaan veteen saattaa riittää.
Be Nice To Nettle Week - UK[edit | edit source]
http://web.archive.org/web/20210126095633/http://www.nettles.org.uk/
19 - 30 May 2010
Almost everyone is familiar with the nettle having experienced its formidable sting. To many it is a troublesome weed that should be eradicated wherever it is found. This point of view has only recently developed. Indeed the humble nettle has played, and continues to play, an important role in the natural world...
http://species.wikimedia.org/wiki/Urtica_dioica
http://en.wikipedia.org/wiki/Stinging_nettle
http://fi.wikipedia.org/wiki/Nokkonen
DRAWING
http://en.wikipedia.org/wiki/File:Illustration_Urtica_dioica0.jpg
PHOTO
http://en.wikipedia.org/wiki/File:Brennnessel_1.JPG
USES
Tea, rope.
BOTANICAL FORAGING SIGN